sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Tästä kaikki alkoi



Tästä kaikki alkoi. Kuva on kesältä 2014(vuosi sitten) jolloin painoa oli yli 90kg(jos en ihan väärin muista niin 93kg) ja tuo kesä oli muutenkin vaikea avioeron myötä totutella uuteen elämään lasten kanssa keskenään ja päivittäiset haasteet kohdata yksin. En nähnyt tuolloin itseäni noin isona, luulin että olen vain vähän pyöreä mutta samalla peiliin katsoessa itkut tuli joka kerta silmiin kun tuijotteli kroppaansa. Alaselässä oli vähän väliä kipuja ja välillä silmissä pimeni kipujen takia. Vähitellen paino alkoi tippua kun aloin liikkumaan vähän enemmän.

Kipuja tuli ajoittain ja päätin tammikuussa -15 että nyt loppuu kivut ja alan oikeesti liikkumaan kunnolla ja tekemään kropan hyvinvoinnin eteen töitä. Helmi-maaliskuussa aloitin uuden ruokavalion ja tarkkailemaan syömisiäni enemmän. Kotona treenasin joka päivä 30min-45min punttien kanssa, kuntopyörälllä ajelin 20km/päivä, lenkkeilin pidempiä matkoja, lasten kanssa tehtiin pidempiä pyörälenkkejä. Siitä paino alkoi omaa tahtiaan tippumaan ja kivutkin loppui. Herkuttelua en ole lopettanut vieläkään mutta herkkuja tulee parin viikon välein syötyä. 

Ennen ruokavalio muutosta olo oli koko ajan pöhöttyny, turvonnu, äreä, väsyny, tukkonen eikä jaksanu mitään oikeen touhuta lastenkaan kanssa. Nykyään on korkeintaan ähky ruokailujen jälkeen, virtaa riittää enemmän(mitä nyt välillä tulee illalla aikasemmin hyytyminen) ja muutenkin parempi olo ja tuntuu että kroppa on ensimmäistä kertaa kunnossa ja toimii hyvin.  Uuden parisuhteen myötä sain kroppa remppaan myös treeni kaverin ja tsempparin rinnalle koko aikasesti. Yhdessä tehdessä motivaatio on korkeammalla ja mielenkiinnolla odottaa toisenkin muutoksen tuloksia mitä kuukauden aikaan on saatu aikaan. Tiukempi ruokavalio aloitettiin 20.7 jolloin otettiin kropasta mittoja ja paino ylös. Tarkoitus olisi kerran kuukaudessa mitat tarkistaa. Itselleni tulee päivän aikaan n1800kaloria ja kerran päivässä tulee reilun tunnin treenit kotona. 













Kuvissa näkyy osa päivän eväistä. Ennen ei edes uponnut aamulla muuta alas kuin kahvi mutta nyt on oppinut syömään joka aamu puuron ja raejuustoa kaveriksi. Vielä painoa on pudotettavana muutama kilo että olisin tavoitepainossani eli 68kilossa. Välillä huomaa että pitkiäkin aikoja tuijottelee kroppaansa ja muutoksia peilistä ja vihdoin ilman itkuja. Aikaa ja sinnikkyyttä siihen on tarvittu paljon että on oppinut hyväksymään itsensä ja jopa arvostamaan. Ennen ajattelin peiliin katsoessa että siellä näkyy ryhävalas peilikuvana mutta nykyään ajattelen että peilissä näkyy kolmen lapsen äidin kroppa joka muokkaantuu vähitellen kohti parempaa.



Ja tähän on päästy :) Isoin yllätys oli kun kävin ostamassa uusia vaatteita että l-koon sijaan meneekin m-koon vaatteet :)


-Poppis-




4 kommenttia:

  1. Jee hyvä outi ! :) Itselläni on juurikin nyt sama tilanne meneillään kun sinulla itselläsi on tuossa alussa ollut... Välillä on tiukkaa tehnyt ja käynyt mielessä et hitto en jaksa et luovutan mutta en luovuta, pakko nyt puurtaa ja kestää...

    Itsekkin tekis mieli ruveta tällästä blogia kirjoittamaan joten pitäisköhä ottaa sinusta mallia ?? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin se alkaa sujumaan kun huomaat muutoksia mitä kropassa tapahtuu :) ja blogi on siitä hyvä että voi purkautua tuntemuksistaan/ajatuksistaan ja muut voi ohittaa ne jos ei kiinnosta lukea :) Sinnikkäästi vaan Minna jatkat! :)

      Poista
  2. Hienoa, se oivallus jossa tajuaa että klaikki on itestään kiinni....Itse olen vuosien aikana pudottanut 25 kiloa ja vielä olisi n. 15 kiloa jotta olisin tyytyväinen, mutta hissuksiin. Tsemppiä (Y)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno saavutus jo sinullakin! :) Hiljaa hyvä tulee ja tsemmpiä sinnekin painon pudotukseen :)

      Poista